Siirry pääsisältöön

Oscar-huumaa

Edellisellä videollani valitsin kahdesta vaihtoehdosta mieluisamman ja jälkikäteen huvitti kun "sarjat vai elokuvat"-kohdassa olevinaan pitkäänkin mietin kumpi.. Katsotaan kyllä sarjojakin jonkin verran Netflixistä, mutta enemmän leffoja ja käydään leffateatterissa joxeenkin usein.

Lisäx Oscar-leffat ja erityisesti Oscar-gaala on mun alkuvuoden yx kohokohtia. Odotan gaalaa aina innoissani, kirjotan listan ehdokkaista ja yritän nähdä mahdollisimman monta ehdokkaana olevaa leffaa.


Tänä vuonna odotan ehkä eniten The Revenantia (joka on vielä näkemättä). Asiaan saattaa vaikuttaa se, että Leonardo DiCaprio on mun ensirakkaus. Sukulaiset voi todistaa, että 13-vuotiaan Anniinan huoneen seinät oli tapetoitu Leon julisteilla. ;)

Toki myös gaalaan tulevien näyttelijöiden iltapuvut, asusteet ja hiuxet kiinnostaa. Esteettinen silmäni rakastaa kaikkee ihanaa ja kaunista, ja odotan Punainen matto-osuutta yhtä innoissani kuin itse gaalaa.

Runsaan parin viikon päästä saan siis taas valvoa yön gaalatunnelmissa (kuulokkeet korvilla, miestä ei ihme ja kumma kiinnosta). Sitä ennen täytyy päästä näkemään viel ainakin Spotlight ja se odotettu The Revenant. Jeij! :)

Sydämillä, LilSys

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesähetkiä

  Heippa! Uusimmalla (ja hetkeen viimeisellä) videolla monia kesäisiä hetkiä ja uusia harrastuksia: lipstikan kuivaamista ja leipäkoneella leipomista. Mukavaa kesänjatkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Tervetuloa Impirantaan (mökkielämä alkaa)

Heippa! Mökkielämä alkaa kuulumisilla, tervetuloa Impirantaan! Kivaa juhannusviikkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Roadtrip Impirantaan

Tervehdys! Oli aika muuttaa maisemaa ja niinpä Frankie lähti toistaiseksi viimeiselle roadtripilleen. Uusimmalla videolla näet reissumme lännestä pohjoiseen, kun matkasimme kesämökillemme  Impirantaan . Kiitos, kun katsot! Mukavaa alkukesää! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube