Perjantaina olin taas rakkaan harrastuksen parissa, leffateatterissa siis. Katson paljon leffoja ja tykkäänkin monista, yleensä kun sitä kuitenkin valitsee itseään miellyttävän elokuvan. Harvemmin kuitenkaan enää välttämättä kokee wau-elämystä tai vaikuttuu. Perjantaina nähty La La Land oli kuitenkin jotain muuta. Leffahan ei kuulu omaan lempparigenreeni, La La Land on musikaali. Draamallisella, romanttisella ja komediallisella twistillä tosin. Mutta koska pääosaa esitti monen vuoden aikainen lempparini, Emma Stone, leffa oli nähtävä. Olikin vähän epäreilua, että salissa leffateatterin työntekijä pyysi niitä nostamaan kätensä ylös, jotka olivat menneet katsomaan leffaa pelkästään Ryan Goslingin takia. Itse en ole koskaan välittänyt Goslingista, mutta tässä roolissa pidin kyllä hänestäkin. Juuri pääosan esittäjien, tarinan sekä sen musiikin takia rakastin leffaa. Kuulun myös niihin hölmöihin haaveilijoihin ja ehkä osittain vielä etsin omaa tietäni, sekin saattoi vaikuttaa asiaan. LA L...