Siirry pääsisältöön

Porkkanapasta Merquez-makkaralla (vegaaninen)

Ostin Barcelonan-reissulta kyllä hupparitakin ja pikkuisen kangaskukkaron, mutta eniten ostettavaa olis löytynyt meidän huoneiston lähellä olleesta pienestä ruokakaupasta. Höpsähdettin siskon kanssa pastahyllyllä, kun löydettiin ihania pastapusseja ja jonkin verran niitä ostettiinkin kotiin maisteltavaxi. ;) Tässä videolla ekaa kokeilua. (Ja alla resepti textinä.) Teen ruokaa kahdelle, mutta yleensä näistä tulee neljän hengen (tai yli:D) annoxia.


Porkkanapasta Merquez-makkaralla

Tarvitset:

Pastaa (käytin omasta pastapussistani noin 200g)
Pari pientä porkkanaa
Pari pientä kevätsipulia
Pari Merquez-makkaraa
Ruohosipulia
Mausteita (mulla oli puolikas kasviliemikuutio, 1 tl pastamaustetta ja vähän kuivattua nokkosta)
2 dl kaurakermaa

Tee näin:

Laita kattilaan vesi kiehumaan. Pilko porkkanat ja kevätsipuli. Lämmitä öljyä paistinpannulla ja kuullota porkkanoita&kevätsipuleita hetken aikaa. Laita pasta kattilaan kiehuvaan veteen. Lisää loput ainexet paistinpannulle ja anna muhia pastan kiehumisajan. Sekoita pasta ja kastike keskenään. Koristele ruohosipulilla.


Makoisaa viikon jatkoa!

Sydämillä LilSys

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KING ARTHUR

KING ARTHUR USA, 2017 seikkailu, fantasia, toiminta Ohjaus: Guy Ritchie Pääosissa: Charlie Hunnam, Jude Law, Djimon Hounsou, Astrid Bergès-Frisbey, Aidan Gillen, Eric Bana Pidän nykyään listaa leffoista, joita haluan nähdä. Viimeksi käytiin leffateatterissa katsomassa yksi näistä, King Arthur. Kaikilla taitaa olla yleiskäsitys Kuningas Arthurin tarinasta ja Excalibur-miekasta. Leffa kertoo siis tutun tarinan kuninkaaksi kasvusta maagisten asioiden ympäröimässä Camelotissa. Mulla meni hetki tottua Guy Ritchien kerronta- ja kuvaustapaan, mutta kun siihen totuin, se toimi todella hyvin. Se oli yksi syy miksi elokuvasta pidin. Charlie Hunnam (jonka olen nähnyt vain Sons of Anarchyn Jaxina) näyttelee kiitettävästi hieman ylimielisen oloista Arthuria ja Jude Law on uskottava ilkeänä ja vallanhimoisena Vortigernina. Näyttelijäjoukkio Hunnamin ympärillä toimii muutenkin hyvin yhteen ja piipahtaa valkokankaalla David Beckham ja itse Guy Ritchiekin. Jos siis yliluonnollinen toimintaseikkailu kii

Viikon ajatus: Elämän kevät

💡  Viikon ajatus:  Elämän kevät ”Teillä on ollut oikea elämän kevät.” Se pitää kyllä paikkansa. Tällä kertaa ollaan nimittäin mieheni kanssa oltu vuorotellen kipeinä. Viimeiset kaksi viikkoa sohva on ollut paras ystäväni. Olen vuoron perään nukkunut ja katsonut Netflixiä. Seuranani on olleet turkkilaiset ja intialaiset elokuvat sekä amerikkalaiset tv-sarjat. Koska en ole kahteen viikkoon käynyt aamukävelyillä, luonnon puhkeaminen kevään vihreyteen on jäänyt minulta näkemättä. Läheisten kuvien välityksellä olen kuitenkin saanut nauttia ihanasta luonnosta myös sisätiloissa. Sairaslomalla olen saanut iloa ystävien viesteistä ja aviomiehen huolenpidosta. Äidin lähettämästä videosta näin miten kauniisti tuomi kukkii ja siskon videopuhelussa olin mukana kanalassa. Nyt kun olo alkaa päivä päivältä parantua, odotan varsinkin seuraavia asioita: vihreästä luonnosta huumaantumista, saunomista, normaalia arkea ja kotikotona vierailua. Hyvää vointia viikkoosi! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Viikon ajatus: Muutoksien hyväksymisestä

💡Viikon ajatus: Muutoksien hyväksymisestä Menneen viikonlopun piti näyttää hyvin erilaiselta mitä se lopulta oli. Meidän oli tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa tänä vuonna kotikotiin äitini luokse. Poikkeusaika luikerteli kuitenkin lonkeroillaan mukaan ja muutti suunnitelmat. Jos poikkeusaika on opettanut jotain, on se muutoksien hyväksyminen. Asioiden suunnittelijana, odottajana ja toteuttajana, se on ollut itselleni haastavaa. Uskon, että asiat tapahtuu syystä ja kaikella on tarkoitus. Joskus syyn ymmärtämisessä menee kauemmin, joskus se ei ehkä edes meille itsellemme näyttäydy. Vaikka pyrin ajattelemaan asioista positiivisesti, ei silti ole aina helppoa hyväksyä pettymyksiä. En pystynyt ottamaan uusinta muutosta itkuitta vastaan. Kaikki tunteet kuitenkin kuuluvat elämään ja annoin fiiliksen tulla, ja olla. Vellomaan pahaan mieleen kuitenkaan ei voi jäädä. Silloin täytyy muistuttaa itseään hyvistä asioista ja ajatuksista sekä siitä mikä omalle mielelle on parasta. Kaikkea hyvää viik