Siirry pääsisältöön

Ihana omenakakku (vegaaninen)

Vegaanisten taikinoiden kanssa on välillä ollut haastetta, mutta tällä kertaa onnistuin luomaan täydellisen pohjan omenaiseen piirakkaan tai oikeastaan kakkuun. Tässä ohje koko ihanuuteen.


IHANA OMENAKAKKU

Tarvitset taikinapohjaan:

100 g sulatettua margariinia
1,25 dl mantelimaitoa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
0,5 tl suolaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 rkl omena-kanelimarmeladia (Dronningholm)

sekä voidellun 18 cm:n irtopohjavuoan

Tarvitset päälliseen:

1 rkl omena-kanelimarmeladia

50 g sulatettua margariinia
0,5 dl sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita

1 rkl fariinisokeria

Tee näin:

Sekoita kaikki pohjan ainekset yhteen, älä vatkaa. Voitele 18 cm:n irtopohjavuoka (voit myös laittaa pohjalle leivinpaperin). Levitä taikina vuoan pohjalle. 
Levitä päälle omena-kanelimarmeladi.
Sekoita päällisen aineksista sulatettu margariini, sokeri ja kaurahiutaleet yhteen. Levitä puolet määrästä pohjan sekä marmeladin päälle. Levitä seuraavaksi päälle fariinisokeri ja vielä lopuksi loput kaurahiutaleseoksesta.
Paista 175-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Seuraile kypsymistä.

Ah, ihanaa oli tämä kakku, syötiin se miehen kanssa kahdestaan. ☺︎

Kivaa viikonlopun jatkoa!


Sydämillä, LilSys


PS. You can follow me:

Snapchat: lil.sys


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesähetkiä

  Heippa! Uusimmalla (ja hetkeen viimeisellä) videolla monia kesäisiä hetkiä ja uusia harrastuksia: lipstikan kuivaamista ja leipäkoneella leipomista. Mukavaa kesänjatkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Tervetuloa Impirantaan (mökkielämä alkaa)

Heippa! Mökkielämä alkaa kuulumisilla, tervetuloa Impirantaan! Kivaa juhannusviikkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Puoli vuotta matkailuautossa

  Puoli vuotta matkailuautossa Muutostamme Frankieen on kulunut puoli vuotta. Syksy vaihtui lumiseen talveen ja pikkuhiljaa jään alta esiin on tullut kevät.  Aika on mennyt nopeasti. Vaikka kaikenlaisia kommelluksia on sattunut ja paljon asioita on opittu erehdyksen sekä tietenkin kokemuksen kautta, on elämä matkailuautossa ollut luonnollista. Frankie on ollut kotimme ja olemme siinä eläneet normaalia arkea. Rakensimme heti alussa päivärutiinin arkea ryhdittämään ja omaa jaksamista kuunnellen olemme noudattaneet sitä. Totuimme nopeasti uuteen ja Frankien kokokin tuli alkutörmäilyiden jälkeen tutuksi. Kevään lähestyessä aloimme molemmat huomata, että kaipaamme kuitenkin mahdollisuutta liikkua laajemmin ja puuhastella enemmän. Uusi kausi saapuu oikeaan aikaan. Olemme viettäneet kuluneen puoli vuotta lähinnä leirintäalueella. Ennen tätä, ainoa kokemukseni leirintäalueesta on vuonna 2006 tekemämme autoreissu Ruotsiin. Vietimme yhden yön teltassa leirintäalueella ja aamuinen suihkukäynti sa