Siirry pääsisältöön

Millainen sinä olet?

Oon viime aikoina miettinyt millaisia ihmiset on, luonteeltaan sekä käytökseltään. Ja millaiset sanat sopisivat kuvaamaan heitä.

Koska oman itsensä kautta määrittelee paljon, oonkin huomioinut tätä asiaa omien piirteiden kautta.

Ennen olisin aina luonnehtinut itseäni sanoilla rauhallinen, tunnollinen, tarkka, vakava, hillitty. Oonkin edelleen kaikkia noita, mutta samalla ne on sanoja, joilla oon antanut itseni lokeroida ja elänyt sitten niiden mukaan. Viime aikoina oon löytänyt myös muita sanoja (tai oikeastaan tunteita), jotka sopivat muhun: ilonen, nauravainen, innostuva, rento jopa! Kannattaa olla avoin, avata silmät ja aistit. Myös omalle muutokselle. Välillä voi tuulettaa ajatuksia ja rikkoa vanhoja kaavoja. Kysyä, olisiko mussa muutakin?


Ollaan kaikki erilaisia eikä meidän tarvitse lokeroida itseämme mihinkään kategoriaan, mutta näitä on hauska miettiä. Millä sanoilla te kuvailisitte itseänne?

♡Anniina

You can follow me:
Facebook
Instagram
YouTube
Twitter
Soundcloud

Photo by Dawid Zawiła on Unsplash

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesähetkiä

  Heippa! Uusimmalla (ja hetkeen viimeisellä) videolla monia kesäisiä hetkiä ja uusia harrastuksia: lipstikan kuivaamista ja leipäkoneella leipomista. Mukavaa kesänjatkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Tervetuloa Impirantaan (mökkielämä alkaa)

Heippa! Mökkielämä alkaa kuulumisilla, tervetuloa Impirantaan! Kivaa juhannusviikkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Puoli vuotta matkailuautossa

  Puoli vuotta matkailuautossa Muutostamme Frankieen on kulunut puoli vuotta. Syksy vaihtui lumiseen talveen ja pikkuhiljaa jään alta esiin on tullut kevät.  Aika on mennyt nopeasti. Vaikka kaikenlaisia kommelluksia on sattunut ja paljon asioita on opittu erehdyksen sekä tietenkin kokemuksen kautta, on elämä matkailuautossa ollut luonnollista. Frankie on ollut kotimme ja olemme siinä eläneet normaalia arkea. Rakensimme heti alussa päivärutiinin arkea ryhdittämään ja omaa jaksamista kuunnellen olemme noudattaneet sitä. Totuimme nopeasti uuteen ja Frankien kokokin tuli alkutörmäilyiden jälkeen tutuksi. Kevään lähestyessä aloimme molemmat huomata, että kaipaamme kuitenkin mahdollisuutta liikkua laajemmin ja puuhastella enemmän. Uusi kausi saapuu oikeaan aikaan. Olemme viettäneet kuluneen puoli vuotta lähinnä leirintäalueella. Ennen tätä, ainoa kokemukseni leirintäalueesta on vuonna 2006 tekemämme autoreissu Ruotsiin. Vietimme yhden yön teltassa leirintäalueella ja aamuinen suihkukäynti sa