Siirry pääsisältöön

Viikon ajatus: Päivä, jolloin minusta tuli lintubongari

💡 Viikon ajatus:
Päivä, jolloin minusta tuli lintubongari


Rakastan eläimiä. Haaveissani asun isossa talossa, lämpimässä paikassa, talo täynnä pelastettuja kissoja (ja luultavasti muita eläimiä).

Aamukävelyt kanaalin ympäri ovatkin myös siitä syystä ihania, että reitin varrella näkyy paljon lintuja. Tänä keväänä erityisen paljon.

Jo parina vuotena lempiasiani talvessa on ollut sinisorsat, jotka ovat parveilleet kanaalin jäälautalla. Kuluneena talvena kanaali ei jäätynyt, joten ei myöskään näkynyt sorsia. Paitsi yksi pariskunta. Heitä seurasinkin sitten ilolla. Alkukeväästä asti pariskunnasta jäljellä on ollut vain uros, en tiedä mitä naaraalle tapahtui. Suruissani olen seurannut herran yksinäistä lipumista vedessä. Uutta rouvaa ei ole näkynyt, mutta viime päivinä yksinäisen sinisorsan seurassa on näkynyt muita uroksia. Ne tekevät uintireissuja yhdessä.

Muitakin lintuja kanaalilla on! Lokit kaartelevat aina taivaalla tai köpöttelevät kivetyksillä. Varpuset, mustarastaat ja västäräkit viihtyvät kanaalin reunalla. Niiden joukossa pomppii myös hauska kaveri: meriharakka.

Lisäksi kanaalilla on uiskennellut muita lintupariskuntia: haapanat, isokoskelot ja haahkat. Näkyipä eräänä aamuna kokonainen joutsenperhekin.

Voisin seurata lintuja vaikka miten pitkään. Niiden seuraaminen tuo minulle iloa ja on melkeinpä meditatiivista.

Niin ja se päivä. Kun yhdellä aamukävelyllä huomasin kaipaavani kiikareita ja haaveilin omistavani samanlaisen lintukirjan kuin äidillä, tajusin, että minusta on tullut lintubongari.

♡Anniina

You can follow me:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesähetkiä

  Heippa! Uusimmalla (ja hetkeen viimeisellä) videolla monia kesäisiä hetkiä ja uusia harrastuksia: lipstikan kuivaamista ja leipäkoneella leipomista. Mukavaa kesänjatkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Tervetuloa Impirantaan (mökkielämä alkaa)

Heippa! Mökkielämä alkaa kuulumisilla, tervetuloa Impirantaan! Kivaa juhannusviikkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Roadtrip Impirantaan

Tervehdys! Oli aika muuttaa maisemaa ja niinpä Frankie lähti toistaiseksi viimeiselle roadtripilleen. Uusimmalla videolla näet reissumme lännestä pohjoiseen, kun matkasimme kesämökillemme  Impirantaan . Kiitos, kun katsot! Mukavaa alkukesää! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube