Siirry pääsisältöön

Kuukausi matkailuautossa

Tilannekatsaus 

Takana on kuukausi asuttuja hetkiä matkailuautossa. On heti alkuun todettava, että Frankie on ollut meille oikea ratkaisu. Itseasiassa oikea sana ei ole ratkaisu, vaan kohtalo. Frankien kuului tulla elämäämme ja rauhoittavasti mullistaa tapamme elää.

Erikoista matkailuautossa asumisessa on ollut se, että se ei oikeastaan ole ollut erikoista. Kaikki on alusta asti sujunut niin luontevasti, kuin meidän olisi aina ollutkin tarkoitus asua näin.

Tottakai ensimmäiseen kuukauteen on mahtunut kommelluksia ja totuttelua, se on oikeastaan itsestäänselvää. Olemme aviomiehen kanssa törmänneet toisiimme, totutellessamme uuden kotimme kokoon. Yhtenä aamuna akku oli tyhjentynyt ja turvauduimme naapureiden apuun. Eräänä päivänä taasen vesisäiliön vedet valuivat sisään, saaden meidät vaihtamaan kaikki matot. Nämä ovat arkisia sattumuksia, joita elämään kuuluu.

Molemmissa meissä, minussa ja aviomiehessäni, tuntuu vielä rankan vuoden muistot. Kannamme mukanamme sairastumisten jälkiä ja ehkä siksikin tämä uusi vaihe elämässämme tuntuu niin hyvältä, ja tärkeältä.

En tiedä missä olemme viiden vuoden, tai edes vuoden päästä, mutta juuri nyt meidän kuuluu olla tässä.

Kaikkea hyvää viikkoosi, kuullaan taas pian!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesähetkiä

  Heippa! Uusimmalla (ja hetkeen viimeisellä) videolla monia kesäisiä hetkiä ja uusia harrastuksia: lipstikan kuivaamista ja leipäkoneella leipomista. Mukavaa kesänjatkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Tervetuloa Impirantaan (mökkielämä alkaa)

Heippa! Mökkielämä alkaa kuulumisilla, tervetuloa Impirantaan! Kivaa juhannusviikkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Puoli vuotta matkailuautossa

  Puoli vuotta matkailuautossa Muutostamme Frankieen on kulunut puoli vuotta. Syksy vaihtui lumiseen talveen ja pikkuhiljaa jään alta esiin on tullut kevät.  Aika on mennyt nopeasti. Vaikka kaikenlaisia kommelluksia on sattunut ja paljon asioita on opittu erehdyksen sekä tietenkin kokemuksen kautta, on elämä matkailuautossa ollut luonnollista. Frankie on ollut kotimme ja olemme siinä eläneet normaalia arkea. Rakensimme heti alussa päivärutiinin arkea ryhdittämään ja omaa jaksamista kuunnellen olemme noudattaneet sitä. Totuimme nopeasti uuteen ja Frankien kokokin tuli alkutörmäilyiden jälkeen tutuksi. Kevään lähestyessä aloimme molemmat huomata, että kaipaamme kuitenkin mahdollisuutta liikkua laajemmin ja puuhastella enemmän. Uusi kausi saapuu oikeaan aikaan. Olemme viettäneet kuluneen puoli vuotta lähinnä leirintäalueella. Ennen tätä, ainoa kokemukseni leirintäalueesta on vuonna 2006 tekemämme autoreissu Ruotsiin. Vietimme yhden yön teltassa leirintäalueella ja aamuinen suihkukäynti sa