Siirry pääsisältöön

VUODEN 2019 LEFFAT 🎬

On perinteisen leffalistauksen aika!

Niin se taas vaan on, että vuosi lähenee loppuaan. On siis taas myös aika listata vuoden leffateatterissa nähdyt elokuvat. Tänä vuonna kävin leffassa 31 kertaa. Tässä suosituksiani noista leffoista ja lopuksi listattuna kaikki vuoden 2019 leffat.

Bohemian Rhapsody

Todella koskettava elokuva, suuri suositus tälle. Olin kovin tunteellinen leffan nähtyäni ja sen jälkeenkin, se käy ilmi myös tuolloin tekemästäni arvostelusta.

✓ Jos pidät: tositapahtumiin perustuvat, musiikki, Queen

Green Book

Elokuva sijoittuu 60-luvun Amerikkaan, jossa muusikon ja autonkuljettajan välille syntyy yllättävä ystävyys aikana jolloin rotuerottelu oli vahvasti esillä. Mun mielestä yks vuoden parhaimmista leffoista, tarinan ja roolisuoritusten vuoksi.

⭐︎ Voitti parhaan elokuvan Oscarin!

✓ Jos pidät: draama, tositapahtumiin perustuvat, ystävyys, Oscar-voittajat

Captain Marvel

Marvel-leffat on mun suosikkeja ja myös Captain Marvel lunasti odotukset. Suosittelinkin leffaa jo aiemmin arvostelussa.

✓ Jos pidät: scifi, supersankarit, seikkailu, toiminta, Marvel

Avengers: Endgame

Infinity-saagan (eli kahdenkymmenenkolmen elokuvan sarjan) päättävä elokuva. Suosittelin elokuvaa jo aiemmin arvostelussa, se on yksi mun Marvel-suosikeista ja tunteellisimmissa fiiliksissä katsottu elokuva. 

⭐︎ Katso ensin ainakin kaikki aiemmat Avengers-elokuvat.

✓ Jos pidät: scifi, supersankarit, seikkailu, draama, toiminta, Marvel

John Wick: Chapter 3 - Parabellum

Jos olet sitä tyyppiä, että välillä katsot myös väkivaltaisia toimintaleffoja, tämä on sulle! Katso myös kaksi ekaa osaa.

✓ Jos pidät: toiminta, jännitys, taistelu

Terminator: Dark Fate

Jatkoa kahdelle aiemmalle Terminator-leffalle, suosittelisin katsomaan ne ennen tätä. Dark Fate on viihdyttävä ja toimiva, sopivasti sekoitettuna toimintaa ja draamaa.

✓ Jos pidät: toiminta, seikkailu, scifi

Ford v Ferrari

En olisi osannut mennä itse katsomaan, mutta mieheni halusi autoharrastajana tämän nähdä. Ja hyvä niin! Tykkäsin leffasta paljonkin ja en itse siis välitä yhtään autoista enkä auto-urheilusta. Siksi voin suositella tätä muillekin samoin ajatteleville. Leffa on muutakin kuin pelkkä vuoden 1966 Le Mansin 24 tunnin kilpailu, se on tunteellinen ja mukaansatempaava kertomus aikansa auto-alasta, perheestä ja ystävyydestä.

✓ Jos pidät: draama, tositapahtumiin perustuvat, auto-urheilu

Last Christmas

Yks mun vuoden lempparileffoista! Kävin katsomassa sen kahdesti ja teinkin siitä myös arvostelun.

✓ Jos pidät: draama, romanttinen komedia, joulu

Knives Out

Nykyajan murhamysteeri, jossa kuka tahansa hahmoista voi olla murhaaja. Leffa on viihdyttävä ja toimiva, jännittävä tunnelma säilyy loppuun asti. Lisäksi leffassa on loistava tähtikaarti!

✓ Jos pidät: nykyajan murhamysteeri, draama, jännitys, rikos

Jumanji: The Next Level

Jatko-osa Jumanji: Welcome To The Jungle-leffalle. Katso eka osa ensin: jos tykkäät siitä, tykkäät myös tästä. Itseasiassa mun mielestä tää kakkonen on jopa parempi! Hauskaa seikkailua, sekoilua ja toimintaa.

✓ Jos pidät: seikkailu, komedia, toiminta, fantasia

Star Wars: The Rise Of Skywalker

Yhdeksäs ja samalla alkuperäisen Star Wars-saagan päättävä osa on taattua Tähtien Sota-räjäyttelyä. Elokuva kulkee vauhdikkaasti eteenpäin, se on hauska ja viihdyttävä, samalla jäähyväisineen myös haikea. Suosittelen varsinkin kaikille aiemmat osat nähneille.

✓ Jos pidät: scifi, seikkailu, toiminta, Star Wars

Kaikki elokuvateatterissa näkemäni leffat vuonna 2019:

Bumblebee

Bohemian Rhapsody

A Star Is Born

The Wife

Vice

Green Book

The Favourite

If Beale Street Could Talk

Captain Marvel

Avengers: Endgame

Dumbo

Hellboy

Tolkien

John Wick: Chapter 3 - Parabellum

X-Men: Dark Phoenix

Men In Black: International

Spider-Man: Far From Home

Fast & Furious: Hobbs & Shaw

Aatos ja Amine

Angel Has Fallen

The Dead Don't Die

Rambo: Last Blood

Gemini Man

Zombieland: Double Tap

Terminator: Dark Fate

Ford v Ferrari

Last Christmas (2 kertaa ♥︎)

Knives Out

Jumanji: The Next Level

Star Wars: The Rise Of Skywalker

(Lisäksi kävin katsomassa Westlifen konsertin leffateatterissa)

Vuosi 2019 oli hyvä leffavuosi! 
En malta odottaa vuoden 2020 tarjontaa!

♡Anniina

You can follow me:
Facebook
Instagram
YouTube

PS. Teen jokaisen leffakäynnin jälkeen miniarvostelun Instagram Storiesiin ja oon tallentanut ne kohokohtiin, sieltä siis myös löytyy leffajuttuja: @anniinanger

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kesähetkiä

  Heippa! Uusimmalla (ja hetkeen viimeisellä) videolla monia kesäisiä hetkiä ja uusia harrastuksia: lipstikan kuivaamista ja leipäkoneella leipomista. Mukavaa kesänjatkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Tervetuloa Impirantaan (mökkielämä alkaa)

Heippa! Mökkielämä alkaa kuulumisilla, tervetuloa Impirantaan! Kivaa juhannusviikkoa! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube

Roadtrip Impirantaan

Tervehdys! Oli aika muuttaa maisemaa ja niinpä Frankie lähti toistaiseksi viimeiselle roadtripilleen. Uusimmalla videolla näet reissumme lännestä pohjoiseen, kun matkasimme kesämökillemme  Impirantaan . Kiitos, kun katsot! Mukavaa alkukesää! ♡Anniina Facebook Instagram YouTube